Aarnivalkea ✝

Kuollut 10.02.2019

© KARL MIKAELSSON (CC BY-NC-SA 2.0)

Kutsumanimi   Aalto, VTR-19360

Syntymäaika   01.01.2015, 7 vuotta

Rotu   Shiba inu, red

Omistaja   Shiranui

Säkäkorkeus   43cm

Kasvattaja   Tuntematon

Sukupuoli   Uros

Meriitit   vKTV, RTK1


Aallon historiasta ja luonteesta


Aarnivalkea on koira, johon ihastuin loma matkallani japanissa. Se oli silloin vielä pienen pieni pentu, mutta erittäin rohkea ja leikkisä. Omistaja oli aluksi päättänyt että Aarnivalkea jäisi hänen hoiviinsa ja olisi yksi niistä joilla jalostusta voitaisiin jatkaa. En minäkään ollut koiraa tullut ostamaan mutta sydän suli kuitenkin ja kysyin, onko se myytävänä, täysin valmiina ottamaan ja tuomaan sen mukanani suomeen. Omistaja tietysti vastasi että ei ole. Asia jäi sillä hetkellä siihen ja niin lähdin takaisin suomeen muutamia päiviä myöhemmin. Olin tullut japaniin kuvaamaan ja seuraamaan koira näyttelyjä joissa uroksen omistaja sen kanssa oli. Hänellä oli mukana myös kaikki muutkin pennut, yksikään niistä ei kuitenkaan sytyttänyt samalla tavalla.

Olisiko kulunut noin kuukausi matkastani kun sain soiton oudosta numerosta. Ensin meinasin jättää vastaamatta koska vihaan puhelimessa puhumista noin muutenkin ja olen aina kartalla jos joltain puhelua odotin, nyt en odottanut. Päätin kuitenkin vastata. En kuitenkaan heti tunnistanut kuka toisessa päässä oli ja tämä onneksi alkoikin hetken päästä esitellä myös itseään. Se oli Aarnin omistaja japanista asti. "Hei Yuri, löysin kennelisi sivut netistä ja sain kaivettua puhelin numerosi sitä kautta. Tulin kai toisiin ajatuksiin Aarnivalkean suhteen. Se taitaa olla liian haastava koira minulle. Se tarvitsee enemmän koulutusta kuin pentueen muut koirat oppiakseen käyttäytymään eikä minulla valitettavasti ole siihen aikaa. Aarnivalkea (joka vielä silloin kantoi nimeä Yoon) on hieno koira ja uskon että olisit sen arvoinen omistaja. En ole luovuttamassa sitä kenelle tahansa, sinä tunnut kuitenkin tietävän koirista ja samoihin piireihin eksyttiin täällä japanissakin joten se lähtisi sittenkin teille. Siis jos vielä tahdot sen!" Hetken hiljaisuus ja vastasin että tietysti otan sen. En osannut sanoa ei vaikka olinkin puhelimen suljettua lievästi sanottuna paniikissa. Minulle todellakin oli tulossa japanista asti koira. Koira joka ei kasvattajan mukaan ollut helpoimmasta päästä. Sekin vielä. Minulla tosin olisi aikaa sen kouluttamiseen kun en muuta työkseni teekään kuin koirien kanssa sähläystä. Tähän mennessä tosin sitäkin aika kituuttamalla. Rahaa ei ollut muille jakaa ja olin vieläpä juuri ostanut kalliin koiran. Toivottavasti kaikki menee kuitenkin loppujen lopuksi hyvin ja se tulee toimeen muiden koirieni kanssa.


Kilpailukalenteri


AGILITY
12.08.18 ┊ Tulikipuna ┊ Juinttu ┊ MAXI I ┊ vKUMA
22.08.18 ┊ KingsroadsTaimiMAXI IvKUMA
02.09.18 ┊ VKVNapakettuMAXI IvKUMA
17.12.18 ┊ Juminkeko ┊ Lumikatti ┊ MAXI II ┊ vKUMA

KOIRAPYÖRÄILY (155/300)
07.12.18 ┊ Mutton Q´sNishaSoveko56p
08.12.18 ┊ Mutton Q´sNishaMAXI23p
09.12.18 ┊ Mutton Q´sNishaMAXI31p
10.12.18 ┊ Mutton Q´sNishaMAXI33p
12.12.18 ┊ Mutton n´sNishaMAXI22p

VMJY
12.08.18 ┊ VMJYJuinttuALOI. (76p)
17.10.18 ┊ GuthrunCrissu TALOI. (86p)
18.10.18 ┊ GuthrunCrissu TAVOI. (86p)

KOIRATANSSI (264/250)
18.12.18 ┊ Mutton Q´sNisha ┊ HTM ┊ 18p
18.12.18 ┊ Mutton Q´sNisha ┊ HTM ┊ 22p
18.12.18 ┊ Mutton Q´sNisha ┊ HTM ┊ 23p
25.12.18 ┊ Guthrun ┊ Crissu T ┊ HTM ┊ 20p 25.12.18 ┊ Guthrun ┊ Crissu T ┊ HTM ┊ 12p
15.01.19 ┆ Antikaur ┆ Yuri ┆ HTM ┆ 29p 15.01.19 ┆ Antikaur ┆ Yuri ┆ HTM ┆ 50p
23.01.19 ┆ Mutton Q´s ┆ Nisha ┆ HTM ┆ 21p
23.01.19 ┆ Mutton Q´s ┆ Nisha ┆ HTM ┆ 28p 23.01.19 ┆ Mutton Q´s ┆ Nisha ┆ HTM ┆ 24p 27.01.19 ┆ Juminkeko ┆ Lumikatti ┆ HTM ┆ 17p

RALLYTOKO
06.08.18 ┊ TulikipunaJuinttuALO75p
06.08.18 ┊ TulikipunaJuinttuALO84p
25.12.18 ┊ Juminkeko ┊ Lumikatti ┊ ALO ┊ 97p