Virvatuli ✝

Kuollut 10.02.2019

© KARL MIKAELSSON (CC BY-NC-SA 2.0)

Kutsumanimi   Tuli, VTR-19359

Syntymäaika   09.06.2016, 6 vuotta

Rotu   Shiba inu, red

Omistaja   Shiranui

Säkäkorkeus   38cm

Kasvattaja   Tuntematon

Sukupuoli   Narttu

Meriitit   vKTV-H, vKHV, TK2


Tulin historia sekä luonne


Tuli onkin erikoinen tapaus. Se on löytökoira. Lähdin kaverini kanssa viemään meidän löytämää koiraa, kyseiselle löytökodille joka sijaitsi lähellä turkua. Saavuimme perille kun kello läheni jo paikan sulkemisaikaa. Olimme ajaneet muutaman kerran ohi kun paikka tuntui olevan hieman syrjäisemmässä. Koputimme ovelle ja hieman meitä vanhempi nainen tuli avaamaan. Hän oli todella mukava ja otti löytämämme koiran vastaan hyvin, tarjoten meille vielä teetä ennen lähtöä kotimatkalle. Nainen sai minut ylipuhuttua ja päätin vielä käydä katsomassa, millaisia koiria löytökotiin oli tuotu. Se oli virhe, tai ainakin sillä hetkellä kun astuin ovesta sisään se tuntui siltä. Häkeissä istui toinen toistaan suloisempia, nuoria, vanhoja ja siltä väliltä olevia kaiken karvaisia koiria. Oi ei! Kävelin kuitenkin muutaman häkkirivin kunnes sanoin että lähdetään, tulee niin surullinen olo tätä katsellessa. Enhän minä kaikkia voisi mukaani ottaa, en todellakaan. Kun käännähdin ovelle, yksi koirista haukahti hiljaa oikealta puoleltani. Ensisilmäyksellä tuo todella pieni koira muistutti kettua. Se oli vähän likainen. Nainen tulikin heti kertomaan että koiran rodusta ei ole tietoa, nainen ei ole ennen nähnyt tuollaista ja epäili että se on kai joku suomen pystykorva risteytys tai jotain. Kuten varmaan arvaatkin, otin sen mukaani sillä sain siitä todella kummat vibat. Minusta tuntui että se oli paljon enemmän kuin seropi löytökodissa.

Veimme pennun heti seuraavana päivänä lääkärin tarkastukseen. Sen rotu myös tuli ilmi, Tuli on shiba Inu. Saimme tietää että se on puhdasrotuinen ja moitteettomassa kunnossa. Kuulemma selkeästi oikealta kasvattajalta jossa vanhemmat on tarkkaan valittu ja ovat terveitä. Miten ihmeessä tuollainen kallis pentu on joutunut löytökodille eikä kukaan ole ensinnäkään tullut sitä kyselemään ja toisekseen.. ennen meitä sitä jo vienyt mukanaan. Eläinlääkäri oli yhtä ihmeissään kuin me. Tällaista tapahtuu mutta ei kuitenkaan kovin usein, sillä kasvattajat pitävät pennuista pääosin hyvää huolta eivätkä anna niitä koteihin joissa niistä ei osata huolehtia. Tuli on mahtava koira, se on kiltti ja hyväsydäminen, rakastaa uimista ja pallon hakemista. Leikimme myös monesti metsässä piilosta. Luonteeltaan täydellinen harrastuskoira, ei ehkä niinkään sovellu perheeseen jossa on pieniä lapsia. Ei ole koskaan agressiivinen ihmisiä kohtaan, muille koirille ärisee silloin tällöin.

06.01.2019   Ensimmäiset pennut syntyivät viimevuonna, juuri ennen joulua. Kaikki sujui todella hyvin ja Tuli käyttäytyi erinomaisesti. Se antoi meidän hoitaa ja siirrellä pentuja ongelmitta. Tuli on pärjännyt kilpailuissa todella hyvin ja olen siitä todella ylpeä. Jatkamme kisaamista taas kun pennut ovat kotiutuneet ja Tuli on taas täysissä voimissa ja voi varmasti hyvin. Tyttö nauttii erityisesti koiratanssista ja on siinä todella hyvä!



Kilpailukalenteri


TOTTELEVAISUUS
06.08.18 ┊ Tulikipuna ┊ Juinttu ┊ ALO ┊ I. (79p)
12.08.18 ┊ Tulikipuna ┊ Juinttu ┊ ALO ┊ I. (75p)
17.10.18 ┊ Guthrun ┊ Crissu T ┊ AVO ┊ I. (91p)
17.10.18 ┊ Guthrun ┊ Crissu T ┊ AVO ┊ I. (99p)
18.10.18 ┊ Guthrun ┊ Crissu T ┊ VOI ┊ I. (100p)

KOIRAHIIHTO (322/300p)
07.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ Soveko ┊ 66p
08.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ MEDI ┊ 30p
10.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ MEDI ┊ 23p
12.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ MEDI ┊ 41p
17.01.19 ┊ Antikaur ┊ Yuri ┊ MEDI ┊ 41p
17.01.19 ┊ Antikaur ┊ Yuri ┊ MEDI ┊ 26p
27.01.19 ┊ Antikaur ┊ Yuri ┊ MEDI ┊ 28p
27.01.19 ┊ Antikaur ┊ Yuri ┊ MEDI ┊ 30p
27.01.19 ┊ Antikaur ┊ Yuri ┊ MEDI ┊ 37p
27.01.19 ┊ Juminkeko ┊ Lumikatti ┊ MEDI ┊ 33p
02.02.19 ┆ Mutton Q´s ┆ Nisha ┆ MEDI ┆ 33p

KOIRAPYÖRÄILY (232/300p)
07.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ Soveko ┊ 53p
08.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ MEDI ┊ 50p
10.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ MEDI ┊ 34p
11.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ MEDI ┊ 46p
12.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ MEDI ┊ 41p
02.02.19 ┆ Mutton Q´s ┆ Nisha ┆ MEDI ┆ 39p
02.02.19 ┆ Mutton Q´s ┆ Nisha ┆ MEDI ┆ 22p

KOIRATANSSI (333/250)
18.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ HTM ┊ 20p
18.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ HTM ┊ 18p
18.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ HTM ┊ 21p
25.12.18 ┊ Guthrun ┊ Crissu T ┊ HTM ┊ 50p
25.12.18 ┊ Guthrun ┊ Crissu T ┊ HTM ┊ 28p
15.01.19 ┆ Antikaur ┆ Yuri ┆ HTM ┆ 40p
15.01.19 ┆ Antikaur ┆ Yuri ┆ HTM ┆ 25p
23.01.19 ┆ Mutton Q´s ┆ Nisha ┆ HTM ┆ 28p
23.01.19 ┆ Mutton Q´s ┆ Nisha ┆ HTM ┆ 50p
23.01.19 ┆ Mutton Q´s ┆ Nisha ┆ HTM ┆ 27p
27.01.19 ┆ Juminkeko ┆ Lumikatti ┆ HTM ┆ 25p

AGILITY
02.12.18 ┊ Mutton Q´s ┊ Nisha ┊ MEDI I ┊ vKUMA
17.12.18 ┊ Juminkeko ┊ Lumikatti ┊ MEDI I ┊ vKUMA